Mies on täällä edelleen. Elämä on pyörinyt sen ympärillä kohta kaks viikkoa enkä oo kyennyt muuta ajattelemaankaan tai tekemään. Kerroin sille viimeviikolla mun kuluneesta vuodesta ja se otti asiat hyvin.
En mennyt psykopolille vaan nukuin sen ohi vahingossa, se oli ainut päivä kun nukuin yli 12 tuntia ja koska muina päivinä oon herännyt pirteenä niin en edes tajunnut pistää herätyskelloa. Eilen tuli lappu että mulle on varattu hoitajan ja lääkärin kanssa aika ensviikolle ja vähän jännittää nähdä lääkäriä. Oon alkanut olemaan lähipäivinä väsynyt ja huonotuulinen, en ole ihan varma, mutta tuntuu että huono hetki on lähestymässä, tuntuu ahdistavalta kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, miten tää kaikki tulee jatkumaan, miten kaiken voi saada muka kuntoon täysin, miten musta voi tulla normaali yhteiskuntakelpoinen ihminen?
Marraskuussa on lääkäri terveyskeskuksessa sekä ensikäynti auroran fysioterapiaan, molemmat hyviä ja tärkeitä juttuja, kunhan vaan oikeesti saan aikaseks mennä paikalle, kyllä mä kai.
Tänään itkettää, oon väsynyt. E lähti töihin tunti sitten ja jäin valvomaan, meen ehkä kohta takasin sänkyyn nukkumaan.
En oo käynyt ulkona kunnolla ihan hirveen pitkään aikaan, ollaan me sentään käyty kaupassa pari kertaa ja ajelemassa kaverin luo, joten kai ne jotenkin lasketaan ulkona käymiseks. En ota ulkonakäymisestä stressiä, E on täällä joten se on ihan eri asia jos olisin täällä sisällä vaan yksinäni enkä tekis mitään, ei sillä että olisin muka saanut jotain täällä aikaseks; en oo, tänään mä uhosin siivoavani hurjasti, mutta saa nähdä miten käy.
Tulevana perjantaina pidän kotibileet ja ihanan moni ystävä on tulossa paikalle. Juon paljon alkoholia ja nautin illasta täysin rinnoin, tulee varmasti superkivaa!
Kissat kehrää vieressä ja haluaa ruokaa, time to go ->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti