Pelaaminen mulle on ollut niin kivaa, että useimpina päivinä kun se on aloittanut, niin sitä ei oo raaskinut lopettaakaan. 12 tuntia pelkkää pelaamista on ihan normaalia, juttelenhan mä jatkuvasti muiden ihmisten kanssa?
Nyt ensimmäistä kertaa kahdeksan vuoden jälkeen voin sanoa, että pelaaminen on mulle ongelma ja mun elämänlaatu paranee jos kykenen vähentämään pelaamista ja käyttämään aikaisemmin pelaamiseen käytetyn ajan johonkin toiseen tekemiseen. Pelaaminen tulee kuitenkin aina olemaan osa mua, mutta toivon että jossain vaiheessa opin elämään niin, että pelaaminen on vaan yks pieni osa mun elämää, eikä pakkomielle.
Palataan ajassa vähän taaksepäin, nimittäin vuoteen 2006 ja ensimmäiseen masennusjaksoon. Hyvä ystävä tarkoittaa hyvää kun ehdottaa, että kokeilisin world of warcraftia, siihen ei kauaa mennyt kun olin myyty ja asentelin peliä koneelle. Tosta joulukuusta 2006 lähti käyntiin tosi intensiivinen pelaaminen, jossain vaiheessa saatoin pitää muutaman kuukauden taukoja, mutta palasin wowin pariin aina uudestaan. Pahimillaan valvoin yöt pelaten kavereiden kanssa ja nukuin päivät, joskus mentiin pari päivää pelkästään pelaten. Kaverit ja silloinen seurustelukumppani tietenkin marmatti asiasta, mutta en välittänyt. Pelissä oli niin hauskaa!
Jossain vaiheessa, ehkä 2012 diablo kolmosen julkaisun jälkeen aloin kokeilemaan muita pelejä wowin lisäksi. On ollut aina helppoa logata peliin ja pistää ajatukset täysin siihen peliin, on saanut ainakin pelaamisen ajaks itselleen hyvän olon ja jos pelissä on mennyt hyvin niin on tuntunut että ainakin joku osa-alue elämässä sujuu. Kuitenkin mun päässä on aina paukuttanut ajatus siitä, että kaikki se aika tuhlattuna peliin ei loppupeleissä anna hirveesti oikeassa elämässä, kaikki ne kullat ja muut ei auta mua oikeassa elämässä mitenkään.
Se, että pelaa monta tuntia päivässä joka päivä ei oo mitenkään harvinaista, meitä oli tosi monta ja pelaaminen oli vähänkuin toinen elämä. Tosi monet parisuhdedraamat ja ystävädraamat kuultu ja tapaamisia peruttu pelaamisen takia.
Pelaaminen tulee monelle pakkomielteeks jota ilman ei pysty olemaan ja moni muu asia menettää merkityksen, sitä se on mullekkin ollut.
Mä oon vuosien saatossa pelannut seuraavia pelejä ihan tosi tosi toooosi monia tunteja:
- World of warcraft (Warrior -> Druidi -> Huntteri -> Monk-> Huntter)
- League of legends (http://www.lolking.net/summoner/euw/48834847)
- D3
- Hearthstone
- Skyrim
Lisäksi mulla pyörii steami auki jossa viimesimpänä oon varmaan pelannut outlastia tai dotaa.
En sano että pelaaminen on täysin negatiivinen asia, mun mielestä jos sä kykenet hoitamaan arkipäivän asiat ja työt ongelmitta ja näät ystäviä ja teet muutakin kun pelaat, niin se on ihan ok ja varmasti antaa tosi paljon.
Mä oon wowin kautta löytänyt loistavan porukan, jonka kanssa ollaan oltu tekemisissä jo kolme vuotta. Meillä on vuosittain miitti ja me nähdään muutenkin, osaa tästä porukasta voin kutsua jo ystäviksi. Mulla on myös wowin kautta löytynyt muitakin ystäviä jotka on mun elämässä ihan säännöllisesti, puhumattakaan siitä että mun poikaystävä on wowin/lolin kautta tavattu.
Jossain vaiheessa tätä masennusjaksoa mä pelasin niin, että toisella näytöllä oli peli auki ja toisella näytöllä joku sarja, tein tätä joka päivä eikä mun näin tarvinnut kohdata mitään asioita hetkeksikään.
Mä oon tässä kevään aikana lopetellut pelaamista, pelaan enään epäsäännöllisesti lolia, mutta terveissä rajoissa enkä välttämättä edes päivittäin. Ongelmaksi nyt onkin muodostunu ahdistuneisuus, kun en enään pakoile asioita peliin. Oon ahdistunut ja turhautunut ja nää tunteet on mulle ihan uusia, koska ennen oon aina vaan hypännyt peliin. Nyt mä oon kahdestaan näiden ajatuksien kanssa, mutta onneksi mulla on ystäviä joille näistä voi puhua, psykopolin hoitaja, tää blogi. Oon myös kuunnellut rentoutuspätkiä, käytän piikkimattoa ja viimesimpänä oon ruvennut lukemaan. Kirjotan tarkoituksella tän blogin lisäks myös toista päiväkirjaa että saan pidettyä ajatukset kasassa.
Tykkään edelleen nörttijutuista ja pelaamisesta enkä usko että tuun vuosikausiin lopettamaan pelaamista kokonaan ja tästä postauksesta innostuneena mä voisinkin hyppiä vähän tonne mielikuvitusmaailman puolelle ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti