Masennus ja parisuhde on yhdistelmä joka ei oo siitä helpoimmasta päästä. Mä oon tänne kirjottanut muutamaan otteeseen meidän riidoista ja huonoista hetkistä, en kovin tarkasti kylläkään. Nyt ollaan tilanteessa jossa ollaan päätetty pistää pillit pussiin ja jatkaa elämää eri suuntiin. Eilen oli hirvein olo, itkin monta tuntia putkeen ja jossain vaiheessa helpotti, tänään en oo enään itkenyt paitsi nyt, tätä kirjottaessa. Ero oli mun toivomus, mutta uskoakseni kuitenkin toinen osapuoli oli samaa mieltä asiasta. Ollaan puhuttu tästä lähiaikoina monesti, ja ehkä jos tilanne olis eri, elämäntilanteet, terveydentila, vähemmän ikäeroa... you name it, niin monta asiaa jotka ei loppupeleissä sopinut yhteen.
Vaikeinta on pysyä päätöksessään, kun toista kaipaa niin helvetisti. Teen tästä vaikeeta itselleni ja toiselle kun en tiedä mitä haluan, järki tietää mutta tunteet ei.
Mutta niin, olo on pettynyt, että tässäkö tämä, eikö tää ollutkaan se mun elämäni suhde?
Tässä tilanteessa onneksi helpottaa tieto siitä, että tästä selviää, tää on koettu ennenkin, nää tunteet on tuttuja, jossain vaiheessa helpottaa. Annan itelleni luvan surra ja itkeä ja käyttäytyä hölmösti nyt hetken, jossain vaiheessa nostan katseen maasta ja jatkan elämääni eteenpäin, mutta nyt on aika surullisten kappaleiden ja pakahduttavan itkun ja koko kehossa tuntuvan säryn.
Tänään mun luona oli kaks mun hyvää ystävää, tehtiin bruchettaa, Jamien prawnpastaa ja tiramisua, tiramisua jäi niin paljon että syön sitä vaikka kuinka monta päivää vielä. Teki hyvää saada seuraa ja muuta ajateltavaa.
Kohta mä otan iltalääkkeet ja meen nukkumaan, aamulla on onneksi psykopoliaika ja illalla eräs ystävä tulee kylään, jälleen taas tekemistä ja muuta ajateltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti