Kaikki lähti eilen puhelinsoitosta poikaystävälle ja tietoon siitä että ei, me ei seurustella enään ja hei, sillä onkin joku toinen kuvioissa!
Järjetön ahdistus, tuntui ettei saa henkeä, soitin äidille joka käski ottamaan lääkkeet ja menemään tupakalle, sanoi että tulevat hakemaan mut lohjalta.
Soitin ystävälle ja sanoin että nyt auroraan.
Aurorassa sain diapamia liuoksena ja heti paikan tänne osastolle. Hoitaja saattoi tänne taksilla ja se oli outoa.
Oon herännyt kuudelta, vituttaa. Haluisin nukkua vielä, mutta en pysty. Haluisin kotiin, mutta tiedän ettei se oo paras idea nyt. Haluisin luovuttaa ja antaa kaiken olla, en tosiaankaan tiedä millä mä pääsen tästä kaikesta paskasta yli, millä mä jaksan nyt kun oon ihan oikeesti yksin? Ystävien tuki on kaikki kaikessa, mutta ei sitä silti voi vertaa poikaystävän antamaan tukeen. Tosin sen persepään on vaan hyvä olla nyt poissa mun elämästä.
En tiedä mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Tuntuu niin turhalta yrittää mitään. Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti