Terveydenhuolto ja masennus

Rikas nainen jos olisin, niin hoidattaisin itseäni yksityisellä puolella, rikas en kuitenkaan ole, joten kokemusta julkiselta puolelta on vaikka ja kuinka. Tää postaus kertoo mun omista kokemuksista masennuksen hoidosta julkisella puolella, mutta koska yks masennusjakso asettuu aikaan jolloin kävin helsingin kaupungin työterveyshuollossa, niin kerron myös siitäkin (kolmatta sektoria sivutaan myös vähän). Muistakaa, että asiat ei etene kaikilla samalla tavalla ja paljolti osallisena oman hoidon onnistumiseen on onni, oma tahto ja muut ulkopuoliset tekijät.

Tästä tulee tosi pitkä teksti, papukaijamerkki niille jotka tän oikeesti lukee, mutta nää oli asioita joita mun pitää kirjottaa ja julkasta että voin päästää näistä irti.

Käyn järjestyksessä nää mun masennusjaksot aloittaen ensimmäisestä:

Ensimmäisen masennusjakson aikoihin opiskelin ammattikoulussa ja hain aika nopeesti apua kuraattorilta, joka onneksi sattu olemaan tosi sympaattinen tyyppi. Kuraattori patisti mut terveydenhoitajalle, joka taas varasi mulle lääkäriajan, koska tästä on jo vuosia aikaa, niin en muista yhtään kuinka kauan jouduin odottamaan lääkärin tapaamista. Kun pääsin tapaamaan lääkäriä olin tosi huonossa jamassa ja lääkäri keskitty tapaamisessa täysin epäolennaisiin asioihin, mm. kommentoimalla mun painoa, muistan saaneeni kovan itkukohtauksen ja lääkärin kutsuneen kuraattorin paikalle, samalla se kirjotti mulle elämäni ensimmäisen masennuslääkkeen ja puol vuotta sairaslomaa, tosta noin vaan, ekassa tapaamisessa. Keskeytin koulun ja koska sairasloma oli noin kamalan pitkä enkä kyenny pitämään kontakteja niin en yhtään tiedä missä vaiheessa tapasin lääkäriä uudelleen, keskeytyksen aikana olin kuraattorin kanssa tekemisissä sähköpostitse ja puhelimitse mikä oli tosi hyvä juttu, kävin myös pari kertaa tapaamassa sitä. Kuraattori ois tullut kotiin käymään, jos en ois kyennyt käymään sen luona paikan päällä, mikä oli myös tosi hyvä juttu. Yhden kerran mulla oli niin paha ahdistus, että se käski mun soittaa kriisipäivystykseen ja pyytää niitä käymään, ne tulivat, juttelivat mun kanssa ja muistan toisen työntekijän tokaisseen lopuksi että "eihän tämä nyt varsinaisesti ollut kriisi" ja se on jäänyt mun mieleen tosi elävästi.

Noihin samoihin aikoihin ahdistuksen pahentuessa söin yhtenä iltana exän unilääkkeitä pikkuhiljaa, tarkotuksena katsoa kuinka monta mä pystyn syömään ennenkun mä nukahdan. Jossain vaiheessa kirjotin netin kautta pitkähkön viestin kaverille ja se sattui vielä olemaan hereillä ja lukeneensa sen. Muistan äidin soittaneen ja ilmottaneen että on tilannut mulle ambulanssin, ambulanssista soitettiin ja kysyttiin pystynkö avaamaan oven, pystyin. Terveyskeskuspäivystykseen yöksi, yön aikana juttelin yhden hoitajan kanssa kerran, aamulla tapasin psykiatrin ja vakuuttelin kaiken olevan ok. Sain lähetteen psykpolin akuuttityöryhmään ja sitten mut päästettiin kotiin. Muistan kävelleeni kolmen kilometrin matkan päivystyksestä silloseen kotiini naurettavat vaatteet päälläni ja miettineeni että mistään ei tuu mitään. Akuuttityöryhmästä ne kai yrittivät soitella ja jättivät viestiä että soittasin. Olin niin omissa maailmoissani mökkiytyneenä, että en jaksanut vastata, jossain vaiheessa ne jätti mut rauhaan.

Jossain vaiheessa, ehkä vuoden sairasloman jälkeen (sairasloma oli katkonainen, koska vaihdoin aina lääkäriä ja välillä olin toimeentulotuella) en ollut edelleenkään syönyt mulle määrättyjä lääkkeitä tai pitänyt kiinni hoitokontakteista, koska en vaan pystynyt enkä jaksanut, mulle tuli tosi paha flunssa ja jouduin terveysasemalle jossa lääkäri otti puheeks mun masennuksen ja varasi mulle uuden ajan. En olis sillon ite maininnut aiheesta mitään, mutta tietenkin se oli kurkannut viimesimpiä tekstejä. Kävin lääkärin luona pariin otteeseen jonka jälkeen se teki mulle lähetteen psykopolille, mulla on se teksti edelleen olemassa ja kiinnitän tänäkin päivänä huomiota lauseeseen "vaikuttaa jotenkin liiankin rauhallisen oloiselta potilaan kuvatessaan kovin huolestuttavaa elämäntilannettaan".

En edelleenkään syönyt lääkkeitä ja psykopolilla kävin kerran tai pari, koulu ja kuraattori jäi taakse, en hakenut enään apua psykopolilta ja peruin ajat, elin toimeentulotuella eikä multa vaadittu mitään.

Tässä tosi tiivistettynä mun kokemukset ekan masennusjakson ajalta, näin jälkikäteen ajateltuna mut ois pitänyt pistää johonkin laitokseen hoitoon, koska parin vuoden ajan peruin melkein kaikki sovitut tapaamiset ja menot enkä syönyt lääkkeitä tai pitänyt mitään hoitokontakteja yllä, plus mulla oli itsemurhayritys, jotenkin käsittämätöntä että mä sillon n. 18 vuotiaana jäin noinkin yksin. En myöskään ymmärrä mun puolenvuoden sairaslomakönttää, joka ei nykyään enään tuu kuuloonkaan käsittääkseni ainakaan masennuksen alkuvaiheessa. Jos joku ihmettelee miten siitä selvisin, niin parin vuoden sairastelun jälkeen moni asia loksahti elämässä paikoilleen ja jaksoin hakea töitä, kyseisessä työpaikassa viihdyinkin sitten yli neljä vuotta vuoden kesään saakka :).

Toka masennusjakso sattui pari vuotta sitten, huomasin että saikuttelin töistä millon mistäkin syystä ja olin ihan poikki. Syksyt on aina mulle hankalia, mutta jotenkin nyt vielä enempi. Menin ensin yleiselle puolelle terveysasemalle, koska en halunnut työterveyshuollon tietävän mun masennuksesta koska en ollut vakinaistettu ja ajattelin jotenkin että se vois vaikuttaa jos asiaa alettais tarkemmin tutkimaan työterveyshuollossa.

Mun ensimmäinen lääkärikäynti terveysasemalla oli kamala, lääkäri oli vanha venäläinen nainen, joka puhui hyvin huonosti suomea. Sain viikon sairaslomaa ja VIIKON KUURIN masennuslääkkeitä, aivan käsittämätöntä. En jaksanut väittää vastaan, en jaksanu tehdä yhtään mitään. Viikon jälkeen olo oli tietenkin samanlainen, varasin toiselle lääkärille ajan ja sain hyvän mieslääkärin joka puhui astetta paremmin suomea kuin edellinen hoitaja, mutta sain taas ehkä vaan kahden viikon sairasloman ja lääkkeitä lisää, en saanut edes aikaa psykiatriselle sairaanhoitajalle tai jatkoaikaa lääkäriin. Ravasin kuitenkin lääkärissä aina välillä koska samoihin aikoihin tuli vatsavaivoja joihin ei löytynyt mitään selitystä, en jaksanut käydä tarkemmissa tutkimuksissa, halusin vaan sairaslomaa että voin levätä. Jätin taas lääkkeet syömättä mutta töiden takia hoitokontakti piti pitää. Vaihdoin jossain vaiheessa työterveyshuoltoon, koska huomasin että terveysasemalla mua ei oteta vakavasti enkä jaksanut jutella venäläisten lääkäreiden kanssa enään.  Mulla sattui työterveyshuollossa aivan loistava lääkäri, jonka kanssa tehtiin hyvät suunnitelmat ja sain 3kk sairaslomaa ja olisin päässyt osasairaspäivärahalla sairasloman jälkeen takaisin töihin. Työterveyshuolto on selkeesti panostanut masennuksen hoitoon, koska vaikka ja mitä kotitehtäviä ja lippujalappusia sieltä tuli, sekä selkeet ajat seuraaviin tapaamisiin. Jätin kolmen kuukauden jälkeen lääkkeet ja hoidon kesken ja palasin täyspäiväsenä töihin ajatellen että kaikki on ihan fine.

Kaikki olikin tavallaan ihan fine, mutta masennus kurkkaili aina olkapäällä vähän väliä ja saikuttelin miten sattui ja vatsavaivat paheni.

Viime vuoden syksyllä alkoi tämä nykyinen masennusjakso ja olin käynyt kesällä työterveyshuollossa jossa lääkäri jo sillon näki että kaikki ei oo kunnossa, mutta sain silti paperin jossa mun terveydentilaa pidettiin työhön sopivana, mieleen jäi kuitenkin lääkärin lause "miks sä et pidä itsestäs yhtään huolta?"- kommentti ja sen ihmetykset viimekertasen masennusjakson hoidon keskeyttämisestä.

Noh, koska työterveyshuollossa oli ollut niin hyvää hoitoa, niin syksyllä varasin sinne ajan. Päädyin terveydenhoitajalle jonka luona tapahtunut käynti oli ihan järkyttävän hirvee ja jos mulla ois ollut enempi voimavaroja niin olisin tehnyt siitä valituksen. Kirjotin privaattiin päiväkirjaan postauksen, ja copypasteen sen tähän suoraan:

Soitin aamulla parin tunnin yöunien jälkeen työterveyshuoltoon, koska siellä mut on aina otettu näissä asioissa vakavasti ja siellä on musta varmaan hyvät tekstit olemassa. Yritettiin etsiä mulle lääkäriaikaa, mutta sovittiin että meen ensin sairaanhoitajalle ja katsotaan sitten. Tässä vaiheessa haluun mainita, että näin tää on toiminu ennenkin, ensin sairaanhoitajalle josta saa tarvittaessa akuuttiajan lääkärille tai lääkäriajan ainakin niin, että sairasloma riittää siihen saakka. 

Sairaanhoitaja huhuilee mut luokseen vähän myöhässä, on kuulemma juuri puhunut puhelimessa ja pahoittelee että on myöhässä. "Sulla on joku akuutti kriisi?" se kysyy, ja mä sanon että no öö ei nyt varsinaisesti ja alan kertomaan mikä mättää, mainitsen siitä että en saa nukutuksi ja mun pää on kipeenä ja oon niin väsynyt että en saa nyt aikaseks mitään ja mua ei tällä hetkellä kiinnosta enään edes yrittää jaksaa koulujuttuja yms. 

Se keskustelu lähtee tän jälkeen mun mielestä heti ihan sivuraiteille, se mainitsee että mun ei pitäis olla työterveyshuollossa, vaan mun pitäis mennä kouluun, että nää mun ongelmat ei kuulu tänne koska mun huolet on kouluhuolia. Mä nyökyttelen ja sanon että joo, okei joo, oon oppisopimuksella niin en tiennyt. Se sanoo että mun pitää nyt järjestää kouluhommat kuntoon, mä sanon siihen että niin pitäis, mutta oon loppu ja siksi oon pyytämässä apua. Se sanoo ettei täällä kukaan pysty auttamaan tommosiin ongelmiin, että mun pitää mennä kuraattorille. Sanoo myös ettei itseasiassa tiedä onko mulla oikeutta kouluterveydenhuoltoon, koska oon oppisopimusopiskelija. Sitten se alkaa käymään läpi mun tekstejä "joo sulla on kyllä aika paljon poissaoloja" "joo, niin on" "et oo peruuttanu aina jos et oo päässy, tässä kuussa tuli voimaan sellanen juttu että saat sitten laskun jos seuraavalla kerralla jätät tulematta" "joo, ymmärrän, mutta sä et nyt ymmärrä että tää saarnaaminen ei helpota tätä tilannetta nyt yhtään eikä oo pääpointti tässä". 

Tässä välissä jossain se sanoo ainoon järkevän kommentin siitä, kuinka musta ei koskaan tule yhteiskuntakelpoista jos en hoida tätä masennusta kunnolla ja säilytä hoitokontakteja. Jossain vaiheessa se myös sanoi että "et sä voi opiskella tällä alalla tai tulla hoitajaksi jos sä et jaksa ja oot jatkuvasti väsynyt, enhän mäkään voi tulla töihin ihan löysänä ja väsyneenä, ei tää ehkä ole sun ala, kyllähän sä hoitajana ymmärrät". 

Sitten se sanoi että "aika alkaa nyt kyllä loppumaan, täytä vielä tää masennustesti" täytin sen kiireisenä koska vitutti niin paljon tässä vaiheessa "joo, keskivaikea masennus, mä annan sulle nyt kaks päivää sairaslomaa ja  lääkäriaika 8.11" sitten mä kysyin siltä että "mitä mä teen sillä välillä? Mä en saa nukuttua ja mulla on pää kokoajan kipee" johon se toteaa "voi herranjumala, sä oot ollut täällä 45minuuttia ja tuolla on jo seuraava tulossa sisään, tää ei ollu nyt yhtään oikee aika kyllä sulle" johon mä totean, että "mulle sanottiin puhelimessa että mä tulisin sairaanhoitajalle ensin ja katotaan sitten jatkot?" johon se naurahtaa ja sanoo että "no ei todellakaan ole voitu sanoa, kyllä minä tiedän miten nää asiat siellä hoituu, ei ole mahdollista että on sellaista luvattu" johon sanon että "en mä täällä ole sun kiusana, mä vaan haluan nyt tietää että mitä mä teen kun en töihinkään kykene" ja tässä vaiheessa oon jo itkeny silmät päästäni ja se toteaa "jos sulla on oikeesti noin paha olla, niin soita 10023 tai mene päivystykseen tai omalle terveysasemalle" ja sitten mä sanon että "sä oot oikeesti tosi ilkee ja ivallinen ihminen" johon se sanoo että "joo, no niin varmasti". 

Lopulta mä sanon sille että "anna se sairaslomatodistus vaan, mä etsin apua jotain muuta reittiä pitkin" johon se sanoo että "mä annan sulle kolme päivää sairaslomaa, eli sulla on kolmepäivää hoitaa tää asia". En kiittänyt kun lähdin. 

Yllättäen tän jälkeen haistatin vitut työterveyshuollolle, koska tosta käynnistä jäi ihan kamala maku suuhun. Olin tän käynnin jälkeen n. 2kk ilman mitään hoitokontaktia tai sairaslomia ja elin mm. veronpalautuksilla ja lopputilillä, mä uskon että jos tää terveydenhoitaja/sairaanhoitaja ois ottanut mut tosissaan, niin tilanne mun kohdalla ois nyt paljon parempi. 

Terveyskeskukseen pääsin tammikuussa, tai sain aikaiseksi. Kävin hyvällä terveydenhoitajalla joka kirjas tosi pitkän tekstin mun tilanteesta ja varas seuraavalle päivälle lääkäriajan. Lääkäriaika oli akuutti, lääkäri taas venäläinen, mutta puhui tosi hyvin suomea (mulle varsinkin masennuksen hoidossa tärkeintä on yhteinen kieli ja empaattisuus), se antoi sairaslomaa kuukauden, soittopyynnön psykiatriselle sairaanhoitajalle, laittoi lääkityksen kuntoon. Psykiatrinen sairaanhoitaja soitti muistaakseni seuraavana päivänä ja sovittiin aika seuraavalle viikolle. Sairaanhoitajan luona oli aikaa ehkä max. puol tuntia, täytin masennuskaavakkeen ja muita kaavakkeita (ahdistus ja alkoholinkäyttö) ja varattiin uusi lääkäriaika ja juteltiin lääkityksestä ja sivuvaikutuksista ja unirytmistä ja unilääkkeiden tarpeellisuudesta. Kävin lääkärin luona, sain lisää sairaslomaa, viilattiin lääkkeitä, katottiin labroja. Jossain vaiheessa taas sairaanhoitajalle juttelemaan, josta päälimmäisenä jäi mieleen "kiva kun sulla on kissoja"- tyyppiset keskustelut, jotka ei mitenkään ollu mun elämäntilanteessa tarpeeks, ymmärrän että psyk. sh on ehkä jossain toisenlaisessa kriisitilanteessa riittävä apu, mutta pahasti masentuneelle ei kyllä ole. 

Multa oli sairasloma loppumassa ja olin kaverin avulla hädintuskin päässyt labraan ottamaan labrakokeet, soitin sairaanhoitajalle ja kysyin mitä teen, varataanko lääkäriaika jotta saan sairaslomaa lisää. Hän lupasi konsultoida lääkäri ja niin tekikin; sanoi että "tule parin viikon päästä mun ajalle ja katotaan sitten lääkäriaika, lääkäri lupasi kirjottaa takautuvasti sairaslomaa", olin että ok, hyvä juttu, ei tarvitse mennä akuuttiajalla lääkärille hakemaan sairaslomaan jatkoa seuraavana päivänä. 

Kahden viikon päästä selvis, että konsultoitu lääkäri oli lomalla, ja sairaanhoitaja laittoi mulle ajan jollekkin toiselle lääkärille seuraavana päivänä. Kyseessä oli akuuttiaika, ja lääkäri ei tienyt musta tai sairaanhoitajan konsultoiman lääkärin lupauksesta kirjottaa sairaslomaa takautuvasti, joten tietenkään en saanut sairaslomaa takautuvasti. Sain uuden lääkäriajan viikon päähän jollon kirjotettaisiin b-todistus. Ainiin, kyseessä oli lääkäri joka pyysi mut nimellä huoneeseensa, ovella ei edes katsonut silmiin tai tervehtinyt, huonosti suomea puhuva venäläislääkäri ja kiireinen sellanen, taas yks lääkäri joka tiennyt masentuneen hoidosta vittuakaan. 

Mietin, että oon rahajuttujen suhteen ihan totaalisen kusessa, seuraavaan lääkäriaikaan mennessä ois mennyt kolme viikkoa ilman sairaslomaa, eikä tietoa mistä mä saisin rahaa. Masentuneena asioita ei oikeesti kykene hoitamaan kunnolla, mutta nyt kyse ei ollu ollenkaan mun omasta mokasta, ja vitutti tosi rankasti. Laitoin sossuun paperit, ja sieltä päätöksen teko kesti yli kaks viikkoa, vaikka olin lähettänyt kaikki liitteet ja soitellut perään. B-todistus lääkäriltä piti tulla alle viikossa ja odotin sitä yli kaks viikkoa. Ainut taho joka tässä vaiheessa hoiti hommat kivasti oli kela, joka lupasi käsittelyajaksi alle viikon, ja piti tän lupauksen. 

Näistä on nyt muutama kuukaus aikaa, b-todistuksen kirjottamisen jälkeen en mennyt enään lääkäriin enkä labroihin, raha-asiat kusi ja jatkoi kusemista ton jälkeen ja kaikki meni paskaksi. 

Onneksi olin kuitenkin sen verran järjissäni että menin sinne auroran päivystykseen ja nyt ollaan tässä. 

Oon huomannut masennuksen kanssa sen, että mitä vanhempi lääkäri/terveydenhoitaja/sairaanhoitaja, niin sitä huonompaa hoitoa oon saanut ja voi että kuinka monta kertaa mua on syyllistetty siitä että oon vaan laiska ja kokoahan ittes nyt. Nuoret hoitajat on olleet poikkeuksetta upeita ja tosi hyviä, terveysaseman terveydenhoitaja antoi tammikuussa paljon esitteitä ja mm. auroran päivystyksen numeron ja kehoitti soittamaan sinne heti jos siltä tuntuu, mun mielestä esim. auroran numeron anto pitäis olla ihan peruskauraa, eikä joku ylimääräinen lisä jonka saa vaan hoitajalta joka oikeesti välittää ja haluu antaa ekstraa. 

Oon joutunut tässä nykysessä masennusjaksossa taistelemaan itelleni hoitoa, ja onneks oon sitä saanutkin. Moni asia hoidossa on mennyt parempaan suuntaan vuosien saatossa, esim. en oo kertaakaan saanut yli 2kk sairaslomaa, mikä on mun mielestä ihan loistava juttu, ettei käy niin että totaalisesti vaan mökkiytyy kotiinsa. 

Toisaalta mä taas toivoisin että työntekijät osais monipuolisemmin käyttää esim. kolmannen sektorin palveluita masennuksen hoidossa ja osais ehdottaa niitä potilaalle, plus tiedän että labrakokeet on mahdollista tulla ottamaan kotoolta, lääkäriajan voi saada vaikka netin kautta, netissä on olemassa mm. masennukseen hoitoon tehty ohjelma johon saa lähetteen terveyskeskuslääkäriltä, asioita voitais masentuneelle helpottaa jos huomataan, että tilanne on se, että nyt ei vaan oikeesti pysty tai jää hoitamatta ja jos jää hoitamatta, niin huomata se, ja arvioida onko avohoito riittävää vai ei. 

Mutta niin, onneksi on aurora, aurora josta saa ihan huippua hoitoa (vaikkakin ne lääkärit...) ja jossa sua ei varmasti syyllistetä, kiitos auroran päivystykselle <3.