Mulla ois tänään sossuaika jonne en oo menossa, päätin sen jo aamulla kun herätyskello soi, että en mene. Koitan miettiä mikä tän tekee, tän fiiliksen että en vaan saa aikaseks.
Mun pitäis mennä suihkuun; en jaksa, mun pitäis lähteä ulos asunnosta, viedä roskat, kävellä metroasemalle, hypätä metroon, matkustaa, odottaa odotustilassa, jutella sossun kanssa aiheesta josta en halua puhua, matkustaa takaisin kotiin.
En vaan mene, en tee. Ihan ku olisin jotenkin lukossa, että on joku asia vaan josta mä en päässäni pääse yli, että lähde nyt ja mee, sun olosta tulee parempi, ja sit mä vaan loppuun saakka väitän vastaan että EN MENE.
Joten teen asiasta hankalampaa, en mene vaan juttelen huomenna psykopolilla aiheesta, kun niillä on oma sosiaalityöntekijä siellä.
Meinasin myös siirtää ystäväpariskunnalle lähtöä tänään, että olisin lähtenytkin vasta huomenna. Huomenna olisin varmaan siirtänyt taas eteenpäin keskiviikkoon jne. Mutta niin, tänään mennään ja se on ehkä ihan hyvä. Illalla tyttöjen kanssa meillä on myös kokkikerho, onkohan kukaan miettinyt reseptejä? Mä en ainakaan ole.
Eilen oli taas vähän haikee olo, raastaa niin paljon kun vieressä ei ole toista joka tuhisis ja jonka kainaloon vois mennä. On ollut kamalan yksinäinen olo, vaikka yksin en ookkaan ollut. On kuitenkin tiettyjä asioita mitä ainoastaan seurustelukumppani voi sulle antaa ja niitä pieniä asioita mulla on ihan hirveen ikävä. Viimeyönä näin taas unta exästä, että tekstailin sille että "jos et tuu mun luo nyt yöks niin en enään ikinä ota suhun yhteyttä", huoh, onneks se oli pelkkää unta. Mä en ikävöi sitä ihmistä, mutta mä ikävöin niitä asioita ja juttuja.
Sain muuten soiton auroran fysioterapiasta, kerroin että oon lähdössä mökille, joten sovittiin että katsellaan marraskuussa sitä fysioterapiaa uudestaan. Käsittääkseni jotain ahdistusjuttuja me käsitellään siellä.
Tänään on tosiaan vähän huonompi päivä, mutta tiedän että iltaa kohden se helpottaa ja tiedän että tää olo johtuu nyt siitä etten oo taas jaksanut käydä pariin päivään suihkussa ja siitä etten hoida sitä sossujuttua. Kohta mä syön, siivoon vähän, käyn suihkussa, pakkaan loput kamat ja jos ehdin niin pelailen ihan pienen hetken.
Odotan ihan positiivisin fiiliksen tulevaa kuukautta, kaikkea kivaa on tiedossa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti