Oon ihan just 27- vuotias, sinkku, asun Helsingissä ja mulla on kolme kissaa. Oon masentunut ja menossa diagnoosiselvittelyihin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä josta todennäköisesti diagnoosi tulee, viimeisin diagnoosi paperilla näyttäis olevan vakava masennustila. Päivittäin mun fiilikset voi vaihdella ykkösestä kymppiin, ykkösen ollessa "mä tapan itseni" ja kymppi "elämä on ihan parasta".
Tää blogi alkoi kun aloin hakemaan apua itselleni, kärsittyäni masennuksesta jo puolisen vuotta tai vähän päälle. Blogissa on tällä hetkellä kertomuksia kahdesta avo-osastokeikasta ja yhdestä keikasta suljetulla. Tällä hetkellä käyn päiväsairaalassa vaihtelevalla menestyksellä.
Elän yleensä viikko kerrallaan ja vaikka vaan kotona ollessani mä aikataulutan tekemiset, ihan pienetkin asiat, mm. hampaiden pesun. Mulle suunitelmallisuus on aina ollut tosi tärkeetä, ja nyt se tuntuu vielä tärkeemmältä että pystyy pysymään ns. elämässä ja arjessa kiinni.
Pelasin ennen paljon tietokoneella, sen lopetettuani oon alkanut saamaan ahdistuskohtauksia ja raavin ja viillän käsiä välillä auki. Opettelen ahdistuksenhallintakeinoja, mutta tie ahdistuksen hallintaan on vielä pitkä. Piikkimatto on ystävä ja mindfulness kiinnostaa.
Mulla on vankka ja rakas ystäväpiiri, en aina oo ollut niille täysin rehellinen ja oon oikeastaan jo vuosia pitänyt aikamoisia kulisseja elämässäni yllä. Ystävät on pysyneet hyvinä ja huonoina hetkinä, itse en oo aina ollut se parhain ystävä, tai siltä musta ainakin tuntuu. Kiitos teille rakkaat että ootte siinä <3
Kun kirjotan tätä, oon viettänyt kolme päivää tenox, opamox, imovane ja panacod-pöhnässä ja mun unirytmi on täysin päälaellaan, oon kirjotellut ihmisille tyhmiä juttuja ja luullut että oon ollut ihan "selväpäisenä", nyt en enään edes muista mitä kaikkea oon kirjotellut ja pelotti lukea teksejä läpi. Edelleen tuntuu että kirjottaminen on vaikeeta, sanat ei meinaa tulla ulos oikein ja tääkin postaus on varmaan täys kirjotusvirheitä.
Päätin pistää tän blogin julkiseksi facebookkiin, heitin lääkkeet vessanpöntöstä alas ja meen päiväsairaalaan huomenna. Oon iskeytynyt nyt sinne pohjaan ja kaikki mitä kommentteja ja keskusteluja facebookin kautta on tullut, niin on tsempanneet paljon ja oon liikuttuneena lukenut mitä mulle on kirjotettu, kiitos ihan helvetisti <3.
Luulen, että mitä enemmän mä tuon julki tätä mun masennusta ja sekoilua, niin sitä vähemmän siitä tulee mulle mörkö ja sitä helpompi siihen on suhtautua neutraalisti.
Joten niin, tää on mä. Mä oon pohjalla mutta kyllä mä tästä vielä nousen, toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti