Pääsin eilen pois osastolta. Täytyy kyllä sanoa että en jää kaipaamaan, jos mivoon vertaa niin tuolla osastolla tuntu kaikki olevan vähän huonommin ja osa asioista tosi paljonkin huonommin.
Eilen menin päiväsairaalaan, vaikka taas arvoin bussissa että meenkö vai en, tosi rasittavaa. Päiväsairaalassa oli hyvä keskustelu omahoitajan kanssa, kerroin kaikista ongelmista, niistäkin mitä en oo tänne kirjottanut tai kavereille puhunut, semmosia isoja juttuja jotka on seuranneet mua monia monia vuosia ja ne on jäänyt ns. normaaleiks asioiks mutta tiedän kuitenkin ettei ne oo.
Puhuin mun syömisistä ja niistä ongelmista, puhuin mun ulosliikkumisongelmasta, kuinka mä en saa aikaseks lähdettyä kämpästä ulos tai en muutenkaan saan tiettyjä asioita aikaseks, puhuin raha-ongelmista ja näin. Katsellaan katsellaan.
Päiväsairaalan päivä meni tosi nopeesti, osallistuin johonkin ryhmään joka oli tylsä eikä tuonut mulle oikeestaan mitään.
Päivällä tulin kotiin, ei tuntunut oudolta, enemmänkin helpottavalta. Mun piti siivota ja tehdä vaikka mitä, mutta lopulta mä vaan nauhottelin uutta lauluvideota youtubeen ja istuskelin vaan koneella juttelemassa, josko tänään ois sit se siivouspäivä. Valehtelin osastolla että mun kaveri tulee koko viikonlopuks yöks, sain sen takia luvan lähteä jo perjantaina enkä vasta maanantaina. Ei tänne ketään oo tulossa, mutta mä pärjään kyllä ihan hyvin, ahdistavia oloja ei oo ollu muutamaan päivään, mutta tiedän kyllä että tää pää toimii kun vuoristorata, niitä tulee ja menee.
Kaverit yrittää houkutella mua pelaamaan, mutta se on jotenkin jännä miten se on vaan jäänyt, tiedän missä suossa olisin jos alkaisin taas pelaamaan, joten nope! :)
Ei tullu siltä että pitäis vuodattaa tuntemuksiaan tänään, joten pelkällä "tätä mulle kuuluu"- tyyppisellä päivityksellä mennään. Mutta niin, kuuluu ihan ok, oikeesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti