Nukuin huonosti, stressasin tän päivän hoitokokousta. Hoitokokouksessa paikalla oli lääkäri, sosiaalityöntekijä ja omahoitaja. Ihana omahoitaja oli selvästi kuunnellu mun juttuja tarkasti, koska se osas kertoa mun tilanteesta viimesyksystä lähtien tosi hyvin, se piti myös mun puolia ja tuli semmonen olo että... noh, että se aikuisten oikeesti välittää.
Ensviikolla on uus hoitokokous, mutta en vielä tiedä kauan oon täällä osastolla, siitä ei nyt puhuttu. Jatkoista puhuttiin vähän ja tiedän että tehdään lähete psykopolille sekä päiväsairaalaan, mutta nää oli mulla jo tiedossa kun näin lääkärin ensimmäistä kertaa viimeviikolla, joten no news there. Hoitokokous oli sinällään henkisesti vähän rankka, siellä otettiin auki vanhoja tekstejä ja yhden kohdalla lääkäri kysyi "saanko lukea tän ääneen?" ja tiesin jo mitä on tulossa; mun itsemurhayritys muutaman vuoden takaa. Puhuttiin myös syömisjutuista, ja oli pakko stopata keskustelu ja sanoa että "mä en nyt haluu puhuu niistä".
Maksa-arvoissa on häikkää, suupielten haavaumiin b-vitamiinia, muu lääkitys ennallaan. Ensviikolla lisää verikokeita, lähete maksan ultraääneen ehkä.
Kävin myös sosiaalityöntekijän kanssa juttelemassa, se otti mun n. 10cm korkusen laskupinon, sanoi että hän avaa ja katsoo, hän varaa ajan mun oman alueen sosiaalityöntekijälle, selvittää kelajuttuja, selvittää sairaslomajuttuja ja lähtee mun kanssa tapaamaan sitä mun sosiaalityöntekijää jotta saadaan asioita hoidetuksi. Tuntu tosi paskalta jättää se laskupino sille, mutta toisaalta myös tosi helpottavalta ja vaikka mä kuinka häpeilisin mun rahatilannetta niin pakko tälle on jotain tehdä ja jos mä en siihen pysty niin hyvä että on joku joka voi auttaa. Tapaamisen lopuksi sosiaalityöntekijä kehotti mua lepäämään ja syömään hyvin ja lohdutti mua sanomalla että "mä oon nähny muovipussittain laskuja, ei tässä oo mulle mitään ihmeellistä". Tiedän että mitään ihmeitä se ei pysty tekemään, mutta tästä osastohoidosta pamahtaa aika iso paukku, mitä en mitenkään pysty maksamaan ja tilanne on muutenkin nyt melko huono, koska en tiedä miten mulla on sairaslomaa, kirjottaako lääkäri takautuvasti vai ei. Mun sairaspäiväraha menee vuositulojen mukaan, joten sinällään mulla ei oo hätää, koska olin viimevuonna niin paljon vielä töissä ja vuositulot oli ihan ok, mutta sairasloman katkonaisuus aiheuttaa häikkää melko paljon.
Huomenna meen yölomalle kotiin yheks yöks, mikä on ihan kivaa mutta toisaalta vähän jännittää. Oon siellä näillä näkymin yksin ja tuun bussilla takaisin tänne, tekee ihan hyvää matkustaa, koska mitä vähemmän mä oon sitä tehnyt, niin sitä hankalammaks se on muuttunut.
Tää mun koko tilanne on noidankehä jossa yks asia on johtanut toiseen ja lopulta ollaan kierteessä josta on vaikee päästä ulos, toivottavasti pikkuhiljaa asioihin alkaa tulla selvyyttä.
Seuraava hoitokokous on viikon päästä, mukaan tulee äippä ja poikaystävä ja jännitän sitä jo nyt, ei olla äipän kanssa nähty aikoihin, mutta se oli mun ensimmäisen masennusjakson aikana niin paljon paikalla ja tosi suuri tuki mulle, että sen takia varsinkin lääkäri toivoi että se pääsis paikalle.
En oo vieläkään jaksanu syödä melkein mitään, tänään oon käynyt neljä kertaa syömässä niin, että oon syönyt edes jotain. Oon ollu tosi väsyny taas ja tänään huonekaveri kysykin multa että "miks sä oot sängyssä kokoajan?" johon mä totesin että "no kun mä oon niinku masentunu" josta saatiin hyvät naurut aikaseks, kerrankin näin ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti